Se on tyttöjen ilmastokriisi

Houston, United States – 15. Helmikuuta 2021: Autoja liikenteessä keskustan suuntaan talvimyrskyn keskellä.

Ilmastoaktivisti ja Vihreiden kuntavaaliehdokas Ellen Ojala laittaa Iltalehden jutussa parikymppisen kokemuksella setämiehet ruotuun – perusteena mm. ”varma” tieto parin viikon takaisen Texasin talvimyrskyn syystä. Ellen on kuullut jonkun liittävän tuon surullisen episodin ilmastonmuutokseen ja niinpä se käykin hyvänä esimerkkinä ”ilmastokriisin” aiheuttamista ääri-ilmiöistä:

”Ojalan mukaan esimerkiksi sään ääri-ilmiöt nähdään yhä pääsääntöisesti yksittäisinä tapahtumina, eikä niitä yhdistetä ilmastokriisiin.

– Ihmisiä kuolee ja kärsii tästä jo nyt, Ojala sanoo.

Esimerkkinä toimii Yhdysvaltojen Texasia piinanneet poikkeukselliset talvikelit. Neljä miljoonaa texasilaista jäi helmikuun puolivälissä ilman sähköä, kun talvimyrsky iski osavaltioon. Lämpötila laski paikoitellen jopa -18 asteeseen. Sunnuntaihin 21.2. mennessä pakkasissa oli kuollut yli 30 ihmistä. Joukossa on myös häkämyrkytykseen kuolleita, kun ihmiset yrittivät pitää kotinsa lämpiminä generaattoreiden avulla.”

Näin siis Ellenin laajalla elämänkokemuksella. Kun sama katastrofi tapahtui edellisen kerran vuonna 2011, oli Ellen 14-vuotias ja todennäköisesti näiden asioiden seuraaminen ei ollut ensimmäisenä mielessä.

Ja kun kerran setäkortti on kaivettu esiin, lienee tyttökortinkin käyttö on sallittua. Pieni katsaus historiaan auttaa “tyttöäkin” laittamaan tapahtumat paremmin kontekstiin.

Miten erikoinen tämä Texasin tilanne oli? Edelliset kaksi kertaa, kun talvikatastrofi aiheutti laajamittaisia sähkökatkoja olivat vuodet 1989 ja 2011.

2-6. helmikuuta 2011

Talvimyrsky valtaisi koko Texasin. Yli 210 eri sähkötuotantolaitosta kärsi tuotanto-ongelmista ja verkosta poistettiin yli 4000 MW:n edestä kuormaa. Sähkökatkoksista kärsi yhteensä noin 3.2 miljoonaa asiakasta. Katastrofista laadittiin 347-sivuinen raportti, jossa oli runsaasti toimenpide-ohjeistusta tulevan katastrofin välttämiseksi.

Mitä tehtiin? Rakennettiin yli 20000 MW sääriippuvaa tuulivoimaa ja purettiin yli 5000 MW luotettavaa hiililauhdetuotantoa. Lisäksi maakaasuverkoston pumppaamoja muutettiin laajalti ympäristösäädösten nojalla sähkökäyttöiseksi, jolloin ne lakkasivat vuoden 2021 talvimyrskyn aikana toimimasta sähkökatkojen vuoksi pahentaen kriisiä entisestään.

21-24. joulukuuta 1989

Talvimyrsky valtasi Texasin. Verkosta poistettiin suurimmillaan noin 4744 MW edestä kuormaa. Katastrofista laadittiin laajat raportit ja monet raportissa mainitut vuonna 1989 pettäneet tuotantolaitokset pettivät uudelleen vuonna 2011, koska korjauksia ei tehty.

Joulukuu 1983

Monin paikoin Texasia kylmin joulukuu mittaushistoriassa. Houstonissa lämpötilat pakkasen puolella 11 päivän ajan. Tuon ajan rahassa noin $100 miljoonan vahingot.

Tammikuu 1978

Houstonissa sää pakkasen puolella 20 päivän ajan kuukauden aikana.

Eikä tässä kaikki. Kun mennään ajassa taaksepäin, löytyy vastaavia kylmyyskausia runsaasti lisää. Texasin luonnonpuistoista vastaavan organisaation raportti ”Historial Annotated Review of Winter Kills of Marine Organisms in Texas Bays” kuvaa kalojen massakuolemiin johtaneita kylmyyskausia vuosilta 1820, 1845-1846, 1856, 1868, 1886, 1899, 1917, 1924, 1930, 1940, 1947, 1951, 1962 ja 1973. Kalojen ja muiden merieläinten massakuolemat vaativat tämän vuoden kylmyyskauteen verrattavissa olevaa talvimyrskyä, jotta Texasin lämpimät rantavedet jäähtyvät riittävästi.

Kyseisen raportin mukaan Texasissa esiintyy tällaisia keskimäärin 15 vuoden välein. Tähän ei siis tarvita ”ilmastonmuutosta” tai siitä johtuvia ”ääri-ilmiöitä”. Näitä vain esiintyy – on esiintynyt aina ja esiintyy jatkossakin. Tarvitaan vain hieman tiedonkeruuta ja tyttösenkin huolet tältä osin haihtuvat. Seuraava kunnon talvimyrsky on aikataulun mukana odotettavissa joskus 2030-luvulla. Tällöin Ellenkin on jo laskettavissa “tädiksi” ja elämänkokemusta on enemmän asioiden laittamiseksi oikeisiin mittasuhteisiin.

Viitteet:

  1. Outages and Curtailments during the southwest cold weather event of february 1-5, 2011, Causes and Recommendations, Federal Energy Regulatory Commission and the North American Electric Reliability Corporation
  2. Assessment of Previous Severe Winter Weather Reports 1983-2011, North American Electric Realiability Corporation July 2013
  3. Historical Annotated Review of Winter Kills of Marine Organisms in Texas Bays, Coastal Fisheries Division, Texas, 1996
  4. Coal plant retirements and high summer electricity demand lower Texas reserve margin, U.S Energy Information Administration 2018

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s